keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Huh, hellettä!

Neuloin nämä pitsisukat omalla mallilla perussukiksi Jussi langasta 3,5 bambusukkiksilla itselleni. Pitsimalli on lähtöisin Voihan Villasukka! Fb-ryhmästä löytyneistä Nuttussukista. Helle painaa ukkosta odotellessa. Ihana kesä, tykkään kovasti:)!

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Kännykällä kokeilu

Yritän uudelleen:)! Kuva kertoo menneestä keväästä. Poika putosi puusta ja katkaisi kätensä pudotessaan. Onneksi lapsilla nuo paranevat joutuisasti ja kohta saa ottaa pois kipsin ja ihana kesä jatkuu yhtä kokemusta rikkaampana.

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Kesä on saapunut

Minulla ei ole nyt valokuvia tarjottavana kun tulin ensiksi katsomaan onko blogini vielä hengissä. Kevät on kulunut hujauksessa opiskelujen ja neulomisen myötä. Villasukkia ja yksi napiton vauvan villatakki odottavat viimeistelyä ja valokuvausta. Pyykinpesu odottaa tekijäänsä vielä tämän illan aikana. Ulkona on ihana kesä linnun lauluineen ja minä olen siellä viihtynyt kylmän talven jälkeen erinomaisesti.