tiistai 31. elokuuta 2010

Rentouttava iltako?

Sukkasadon 2010 alkamiseen on vain reilu kolme tuntia!! En pidä kiirettä puikkojen ja langan hakemisella. Tarkoitus oli kerrankin rentoutua ilta ennen koitoksen alkamista, mutta mitä vielä! Ajatukset ovat vain pyörineet neulomisen ympärillä. Ompelin yhden hihan kiinni paikoilleen yhteen vauvan nuttuun, mutta toinen hiha jäi odottamaan aikaa parempaa. Ompelen kyllä toisenkin hihan ja napit paikoilleen että saan valmiiksi kokonaisen puvuston vauvalle. Pikkuliinan sen sijaan sain virkattua loppuun ja päättelinkin sen. Tuntuu tyhjältä kun kaikki keskeneräiset neuleet olen saanut tehtyä valmiiksi! Kuvaan sitten kuvia töistäni kunhan ensin kuvattavaa valmistuu.

Onneksi saankin huomenna luoda uudet silmukat puikoille mieheni koon 46 villasukkiin ja tytön sukkiin joten palaan mukavasti arkeen kilisyttämään puikkoja.

Syy alakulooni voi olla huomisen verikokeissa. Niihin on paastottava vuorokausi ja sen teen aina tunnollisesti!

maanantai 30. elokuuta 2010

Pienten poikien villasukat

Nämä sukat neuloin pienille kaksospojille.

Vauvan asusteita

Tämmöiset asusteet neuloin kesäkuussa syntyneelle nuoremman tyttäreni ensimmäiselle tyttövauvalle. Kuvassa on oman malliset kypärämyssy ja lapaset. Näitä myssyjä olen neulonut omille lapsille ja nyt lapsenlapsille jo 70-luvulta lähtien. Neuloessani laitan aina aluksi puikoille sopivaksi katsomani määrän silmukoita ja neulon kerroksia sopivaksi katsomani määrän. Asusteiden koko kasvaa lapsen myötä. Pidettyjä neuleita meillä.

Kuvassa löytyy myöskin ne kuuluisat juna-sukat ja sen koskettava tarina löytyy täältä . Asusteet on neulottu Novitan Woolista sukkapuikoilla 3. Olin/olen onnesta soikeena vieläkin tapahtuman johdosta tullessani jälleen isoäidiksi! Ihanaa on myöskin neuloa nyt vaaleanpunaisiakin vaatteita kun sininen väri on ollut pääosassa tähän asti!

lauantai 28. elokuuta 2010

Kohta alkaa sukkasato...

Olipa mukava yllätys saada sähköpostia Kaisalta heti aamulla. Minut laitettiin Sukkasadossa neulomaan Heinälatoon, josta olen hyvin mielissäni! Olen ensi kertaa siellä mukana ja nyt otankin opiksi myöskin paljon tästä blogikirjoittelustakin samalla kertaa. Uskon että tulee mielenkiintoinen syksy sukkasadon myötä. Parasta on Sukkasadossa siinäkin , että saan neuloa ja puurtaa villasukkia iloisessa seurassa.

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Ensimmäinen kuva blogiini

Neuloin nämä villasukat kesän helteisimpinä päivinä. Kuumuus ei kumminkaan haitannut neulomista.
Naisten villasukat. Oma malli.
Nalle-lanka. Puikot 3,5
Novita sukkapuikot. 52s puikolla.

lauantai 21. elokuuta 2010

Kirpparilta ostettua

Viime perjantaina kävin Orimattilassa käydessäni eräällä kirpputorilla katselemassa myytävänä olevia tavaroita. Luulin jo poistuvani paikalta tyhjin käsin, mutta sitten huomasin erään myyntipöydän alla lattialla olleessa korissa mielenkiintoista: korissa pilkotti paksu nippu hyvin teipattuja neulepuikkoja ja hintaa puikkopaketilla oli viisi euroa. Tutkin lähemmin sitä ja siinä oli paketoitu eri paksuisia neulepuikkoja koon mukaan ja nipussa oli 11 paria aivan käyttökuntoisia ja osa melkein uuden veroisia neulomisvälineitä! Otin puikot mukaani kassalle ja maksettuani ostokseni kävelin paikalta pois hyvin onnellisena uusi puikkojen omistaja! Mielestäni tein erittäin hyvän löydön (kaupan) ja näin sai kotona oleva puikkokoelmani hyvän lisän. Puikkonippu pääsi hyvään kotiin ja niillä neulotaan ahkerasti.

Ilmottauduin Sukkasatoon 2010

Olen seurannut mielenkiinnolla aikaisempina vuosina järjestettyjä villasukkien neulomiskampanjoita, mutta vasta nyt uskalsin liittyä itsekin tähän mainioon kisaan. Vielä on viikko aikaa miettiä sukkamalleja ja valita sukkalankaa varalle reilusti. Ainakin muutamat parit villasukkia valmistuu puikoiltani kilpailun aikana, sen lupaan!

Ensimmäinen blogini

Perustin käsityöaiheisen blogini tallentaakseni muistiin neulomiani villasukkia, virkkaamiani liinoja yms.Samalla kirjaan pientä nippelitietoa tekemistäni lankatöistä.

Kirjoittelen myöskin ajatuksiani, muistiin merkintöjä erilaisista asioista; kuten sairastamastani diabeteksestä, maalla asumisen ihanuudesta ja kaikesta mikä elämääni koskettaa.