sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Herätys blokkaamiseen

Vuosi on vaihtunut uuteen aika jo päiviä sitten, mutta minulla kaamos painaa vieläkin päälle väsyttäen kirjoitushaluni. Olen kyllä neulonut ja virkannut ahkerasti pitäen suuren sukuni villasukissa ja lapasissa. Muutama pipokin on puikoiltani pudonnut.

Viikkoa ennen joulua kipeytyi jalkani ja siihen tuli ns. hermopinne. Tänne saakka olen joutunut syömään lääkärin määräämät lääkkeet ja jumpannut jalkaani kivusta huolimatta. Sain lähetteen fysioterapiaankin kipujen ollessa suurimmillaan, mutta sinne en pysynyt menemään erinäisistä syistä ja oma apu olikin riittävä kun sain jalan taas toimimaan. Taas kipukynnys kasvoi omalla kohdallani ja synnytys ei olekaan kaikkein kivuliainta mitä olen kokenut elämässäni. Toivottavasti molemmat saan jättää jo muistojen joukkoon kun olen jo kuusinkertainen isoäiti<3.

Virkattu kaitaliina ananaskuvioineen odottaa viimeistelyä ja kuvausta päästäkseni taas mielipuuhaani, eli tänne postaamaan tekemisiäni.

Mukavaa kevättä toivotan. Torstaina järjestän kotona kevätsiivouksen ja luudin kaamoksen huisin nevadaan painamasta hartioitani. Monta mukavaa asiaa on minulla odotettavissa kevään aikana:)!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti