torstai 25. marraskuuta 2010

Talvi on tullut tännekin!

Elohopea laski viime yönä - 10 asteen paremmalle puolelle ja nyt tunnen talven oikeasti koittaneen:))! Onneksi on tehty syksyn mittaan puuklapeja, niin lämmityskin sujuu nyt helpommin. Iltaisin on hyvä käpertyä ison täkin sisään ja lukea kirjaa sohvalla takkatulen loimussa kuumaa alkoholitonta glögiä siemaillen tai neuloa joulupukin konttiin lahjoja lapsille ja sukulaisille. Lumen myötä onneksi syksyn pimeys väistyi ja jouluvaloja odotellessa aikakin kuluu nopeammin.

Minulle tulee erilainen toivottu joulu sairauteni myötä. Iloisena ja toiveikkaana suunnittelen tällä kertaa joulumenyyni kevyeltä pohjalta ja siksi valitsenkin joulupöytään omankin menyyni. Kinkku ja rosolli saa jäädä joulupöytään, mutta laatikoiden syömisen taidan jättää kokonaan väliin tällä kertaa. En haluaisi mistään hinnasta nyt sekoittaa verensokeriani tyhmällä turhalla syömisellä joulun aikaan. Kannustimena on sekin, että minun ei sitten tarvitse pistellä niin usein itseäni ja lääkärin määräyksestä :) olenkin kilttinä jouluna. Kevyttä, mutta hyvää; eikä liian makeaa on minun mottoni tänä jouluna. Ruokaremontin tekeminen on mukavaa kun sen saa toteuttaa vapaaehtoisesti ja omaa kehoa kuunnellen. Vatsa kyllä kertoo sopivasta ruokailusta ja tänä jouluna en taatusti halua kokea edellisten joulujen ähkyä oloa jouluaamuna herätessä.

perjantai 19. marraskuuta 2010

Lapsen villasukat

Nämä tyttösen villasukat neuloin edellisen lapasparin kuuluvaan settiin villatakin lisäksi.



Lapaskuuhun neulottua

Neuloin nämä lapaset tällä viikolla asustesettiin, jossa on jo valmiina villasukat ja villatakki. Lapasten lisäksi menossa pukin konttiin pienelle tytölle. Lapaset neuloin Novitan Nalle Ruususta 3 sukkapuikoilla. Raidoituskin osui aika kohdilleen niin sukissa kuin lapasissakin. Olivat mukavat neuloa ja lanka on riittoisaa ja pehmeää aloe-verakäsittelyineen. Kestävät Novitan mukaan 30 kertaa pesua ilman huuhteluainetta

torstai 11. marraskuuta 2010

Lisää neulontavälineitä

Huusin Huuto.netistä kerrankin mieluisen ostoksen, eli ainakin kahdeksat parit sukkapuikkoja + 14 paria pyöröpuikkoja, sekä muutamat neulepuikot! Nyt sain vihdoin pieniäkin numerokokoja puikkoja ja haaveilemani suuren villahuivin neulominen on nyt taas askelta lähempänä. Samoin nyt pystyn neulomaan todella vanhoista käsityölehdistä löytyneitä ihania vauvan vaatteita ohuista langoista.

Pari päivää sitten ajettiin ohikulkumatkalla Mäntsälään ja sieltä löysin lankaa vauvaneuleisiin kuusi kerää ja heti otin ne pois kuljeksimasta ostoskoriini. Lanka on 100% merinovillaa ja pesukoneessa pesukin onnistuu villaohjelmalla. Jäi sinne vielä muutakin lankaa ja sitten harmittikin kun en ottanut lisää tätä samaista lankaa eri väreissä. Olen langanostolakossa epävirallisesti varmaan loppuelämäni kun tulee noita heräteostoja tehtyä aina silloin tällöin kun sopivaa ostettavaa ilmestyy nähtäville.

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Saunassa käytiin

Lämmitettiin illalla sauna kun kylmä tuuli ulvoi nurkissa ja vesisade taivaalta nosti usvaisen kosteuden harmaaksi massaksi ulkona. Saunominen saa hetkeksi unohtamaan syksyisen pimeyden ja lämpö iholla sai lihakset  rentoutumaan. Saunan jälkeen nautittiin harvinaisena herkkuna minulle iltateen kera pienen palan mustikkapiirakkaa. Minulle ei maistu enää herkut jokapäiväisinä, vaan olen oppinut herkuttelemaan vasta harkinnan jälkeen.  Nyt loppuvuotta kohti voisinkin harkita pientä painonpudotustakin uuden vuoden kunniaksi ja haastaa joku kaveriksi hommaan vapaaehtoisuuden pohjalta :).

tiistai 9. marraskuuta 2010

Lapaskuuhun satoa

Neuloin nämä Korialta ostetusta Novitan Seiskaveikasta 3,5 sukkapuikoilla. Alkuun loin 44 silmukkaa ja peukalokiilan leveys oli 14 silmukkaa. Malli on oma. Kauan sitten halusin neuloa oman näköiseni lapaset ja niin syntyi nämä lapaset muutaman kokeilun ja purkamisenkin tuloksena. Olen neulonut näitä lapasia pukin konttiinkin perheenjäsenilleni.

tiistai 2. marraskuuta 2010

Lapaskuu 2010 alkoi

Ensimmäiset Lapaskuuhun neulomani lapaset valmistui eilen yhdessä illassa. Lanka oli minulle uusi tuttavuus, eli Novitan Nallea Kukkaketo Kieloa. Lanka oli joustava neuloa ja pehmeätä. Koko on sopiva 1-2 vuotiaalle. Puikoilla oli 36 silmukkaa. Peukalokiilan leveys 12 silmukkaa ja loppu on omasta päästä. Lapasia on mukava neuloa ja ne valmistuvatkin mielestäni nopeasti ja vähemmällä työllä kuin villasukat.
Seuraava lapaspari antaa odottaa itseään kun mietin millaiset neuloisin seuraavaksi. Pitäisikö vetää pitkää tikkua ja arpoa puikoille neulottava seuraava lapasmalli?! Minulla on mielessä kaksi mallia: palmikkolapaset tai nopeasti neulottavat peruslapaset. Puikoilla on nyt peruslapaset, mutta kohta pitäisi päättää kummat neulon. Äsh, kylläpä tämä nyt tökkii! Lapasten rinnalla neulon toki sulavasti pikkutytön villatakkia. Sekin on jo loppusuoralla. Toinen etukappale on puikoilla ja kaikki muut osat on neulottu valmiiksi. Viimeisenä pingotan osat, ompelen hihat ja neulon kaulusresorin, sekä ompelen napit paikoilleen. Napit ovat vielä nappikaupassa ostamatta. Haluan tehdä työn huolellisesti ja siksi en hätiköi tekemisessä. Ihaninta käsitöissä on kun saa edetä omaan tahtiinsa ja saa sellaisia vaatteita kun haluaa. Eikä niitä saa marketeista, eikä mistään muustakaan kaupasta.

Sukkasato 2010 päättyi

Kuvassa on viimeiset villasukat säilöttäväksi Heinälatoon. Neuloin sukat ollessani viisi päivää reissussa tyttäreni perheessä. Sukat ovat nuorisokokoa ja jäivät sinne lämmittämään kummipoikani jalkoja. Mopopojalle tein reilut sukanvarsijoustimet lämmittämään nilkkoja kylmässä kyydissä. Neulomiani villasukkia löytyy eri puolilta Suomea. Niitä olen neulonut vuosikymmenet.

Niin sukkasato päättyi 31.10.2010 ja sain neulottua 29 paria villasukkia parissa kuukaudessa. Osa villasukista on jo luovutettu käyttäjilleen hyvillä mielin. Joululahjapussiinkin säilöin muutamat odottamaan aattoiltaa.

Yllättävän nopeasti syksyiset viikot kuluivat. Käytin sukkasatoon melkein pelkästään jämälankakeriä kun ne oli saatava pois pusseista pyöriskelemästä. Ahkerasti olen myös lukenut muidenkin postauksia ja tosi upeita villasukkia ovat kyllä neuloneetkin Heinäladossa, Hillokellarissa ja Perunalaarissa! Villasukkien lopullinen määrä paljastui eilen ja se oli uskomattomat 1777! Kyllä siinä on lankakerä poikineen vähentynyt itse kunkin ehtymättömistä lankavarastoista.

Ensi syksynä ilmottaudun uudelleen varmasti mukaan ja mukava on suunnitella jo etukäteen vähän mitä silloin neulonkaan. Langatkin ovat jo valmiiksi odottamassa. Kävin Korialla asti lankaostoksilla.